Otat minua kädestä. En edes tajunnut kadonneeni ajatuksieni virran mukana jonnekkin pois. Et sano mitään, ei sinun tarvitse. Kiusoitteleva hymysi tosin saa minut punastumaan jälleen kerran.
"Mitäh?" Kysyn tympääntyneenä, ja hymysi leviää.
"Alat olla aika pehmo, jos pelkkä kosketukseni palauttaa sinut tähän maailmaan tuolta mielenkiintoisesta ajatuskuplastasi" pieni korppi kiusoittelee. Tuhahdan. En saa muuta vastatuksi. Tiedät kuitenkin että välitän. Viimeistään siinä kohtaa, kun nojaan pääni sinun omaasi vasten.
"Olet kamala. Lopeta tuo" mutisen, ja sinä naurahdat. Naurusi läikähtää sisälläni lämpimänä aaltona.
"En ikinä" kuiskaat, kuljettaen samalla kätesi ympärilleni. Vedät lähemmäs kehoasi hohkaavaa lämpöä.
"Voisin jopa väittää, että pidät siitä" jatkat ja se saa minut pyöräyttämään silmiäni vaikka tunne sisälläni kytee vahvana.
"En pidä. Saat minut pelkäämään. Enkä minä halua pelätä, se tekee minusta...heikon"
"Ihmisen. Se tekee sinusta ihmisen. Kokonaisemman. Jos et pelkäisi menettää mitään, olisit vain puolikas siitä mitä olet koskaan ollut" korjaat minulle, enkä voi väittää vastaan.
Nostan viimein omat käteni sinun ympärillesi, hautaan kasvoni olkapäähäsi hiusten sekaan.
"En halua menettää sinua" ääneni on vain kuiskaus. Olin haavoittuva, enemmän auki kuin uskalsin myöntää.
"Et sinä menetä" nojaat pääsi omaani, silität selkääni tavalla joka saa minut haluamaan voida luottaa sinuun vaikka se onkin vaikeaa.
Olemme niin pitkään. Vaiti. Vain toistemme lähellä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti